Kukapa arvaisi, että pöydän alla on sarvikuono?

Näin totesi Muumimamma eräässä muumijaksossa sarvikuonolle, jota epätoivoisesti yritettiin piilottaa pahoilta eläintarhan miehiltä. Sarvikuono peitettiin pöytäliinalla tarkoituksena esittää pöytää. Mahdottomalta tuntunut tehtävä ratkaistiin eikä pöytään yhtäkkiä kasvanut sarvikaan häirinnyt. Minulle keväällä paksusuolen poistoleikkauksen jälkeen ilmestyi mahalleni aikamoinen sarvikuono, joka tuntui mahdottomalta hyväksyä tai saatika piilottaa. Ensimmäisessä tekstissäni kävin läpi jouhevasti lyhyen, mutta tapahtumarikkaan sairaushistoriani. Siihen kuukauden mittaiseen historiaan ennen leikkauspäätöstä mahtui paljon kipuja, ihmisarvon ja oman kropan menettämistä  sekä muita fyysisiä alemmuudentunteita. Monet sanovat, että fyysinen kipu on helpompi kestää kuin henkinen. Näin myös minun kohdallani. Mahalleni nostettaisiin väliaikainen avanne ja edes ajatus siitä peittosi jokaisen krampin ja tähystyksen sata nolla. Kysyttiinkö minulta kertaakaan, että haluanko tai pystynkö siihen? Ei. Elämässä on vaan joskus pakko.

Merkattu nainen. Musta pallura merkittiin suolen paikaksi.

Kun minulle ensimmäisen kerran näytettiin avannepusseja, en pystynyt koskemaan tai katsomaan niihin ja pidin sairaanhoitajia pahoina tyyppeinä. Mitä yleensä tapahtuu viestintuojille? Niinpä. Mitäs tuovat minulle sellaisia pussukoita, kun mitään leikkausta ei edes ollut vielä päätetty. Pikku hiljaa leikkaus todettiin kuitenkin ainoaksi vaihtoehdoksi ja minä sorruin kuin korttitalo. Taisin itkeä todella paljon ja tulevaisuus tuntui merkityksettömältä. On ehkä syytä avata avannetta käsitteenä hieman tarkemmin ja niin, että muutkin kuin hoitoalalla olevat ymmärtävät. Avanteita voi olla erilaisia riippuen esimerkiksi sairaudesta, mutta myös tapaturmia hoidettaessa avannetta saatetaan tarvita. Minulla itsellä on ohutsuoliavanne, joka tarkoittaa, että mahalleni on nostettu ohutsuolesta suolenpää, josta uloste tulee. Kakkapaska, mikä nyt olisikaan paras ilmaisu, kerääntyy avannepussiin, jota sitten tyhjätään tarvittaessa. Väliaikainen avanne on nimensä mukaisesti väliaikainen ja sen tarkoituksena on antaa minun tapauksessani uuden suoliston saumojen parantua, jotta kaikki sujuisi hyvin avanteen purkuleikkauksen jälkeen ja pöntöllä istumisen jatkuttua. Tiedän. Kaikki tämä kuulostaa aika karulta. Arvatkaa miltä se tuntui reilu parikymppisestä tytöstä, jolla elämän täytti nuoren naisen riennot, opiskelut ja jo valmiiksi toivottomilta tuntuvat miesjutut.

Viimeisiä hetkiä ja iltoja ennen h-hetkeä. Eivät tainneet kasvonaamiot ja muut hoidot auttaa enää tuossa vaiheessa. Kosmetologina ja seuraneitinä toimi pikkusiskoni Lotta.

Viimeiset illat ennen leikkausta sain viettää kotona pikkusiskoni ja kavereitten kanssa. Tuntikausia vietin peilin edessä ja tuijotin mahaani. En näkisi sitä tällaisena ehkä noin vuoteen. Tunnit kuluivat nopeasti ja lopulta olin matkalla kohti elämäni ensimmäistä tosikoitosta – leikkaussalissa tavataan. Moneen päivään leikkauksen jälkeen en pystynyt edes katsomaan peiton alle. Ei siksi, että minua ällöttäisi itse avanne. Minua ällötti oma itseni ja hävetti oma tilanteeni. Velloin ja velloin omassa itsesäälissäni, kunnes lopulta keräsin itseni sieltä pohjalta ja päätin, että selviän tästä ja pari voimasanaa päälle. Siitä alkoi toipumiseni ja opetteluni vaihtamaan itse avannesidoksia ja tyhjentämään pussia. Tajusin myös hämärästi, että minulle olisi voinut olla paikka myös kotikuntani hautausmaalla, jos leikkausta ei olisi tehty. Oli kuitenkin vaikea olla kiitollinen elämästä, kun tuntui, että juuri avanne ja sairaus vievät elämäni. Olin niin väärässä. Siksi kirjoitan teille tätä tarinaa. On niin mukava olla väärässä.

”Eihän susta huomaa mitään” tai ”Sähän näytät tosi hyvältä”. Nämä olivat lauseet, joita kuulin läheisiltä ja ystäviltä kotiinpaluun jälkeen. Ne tuntuivat ristiriitaisilta minun korvissani. Kiva joo, että näytin heidän mielestään hyvältä. Nuo lauseet särähtivät korvaani, koska ne tuntuivat vähätteleviltä ja tuntuivat tekevän minun koettelemuksista jotenkin vähäpätöisiä. Tiedän asioiden oikean laidan, mutta minä olin se, joka kantoi niin pussia mahassa kuin sitä henkistä taakkaa. Näin itseni vain sairauteni ja pussini kautta, vaikka olin muille koko ajan se sama Laura. Kukapa arvaisi tosiaan, että paitani alla on avannepussi? Identiteettini oli kuitenkin väistämättä muuttunut terveestä sairaaksi ja se näkyi itsetunnossani. Kannan vieläkin huonommuuden tunnetta, vaikka aikaa on kulunut. Olen kuitenkin oppinut paljon tämän vuoden aikana ja syytäkin olisi, sillä istun aikamoisen kovassa pulpetissa koulussa, mikä on vaativin kaikista kouluista. Nimittäin elämänkoulu. Muistakaa, että mikään sairaus tai muu vastoinkäyminen ei voi määritellä sinun arvoasi tai sitä kuka olet. En ole avannetyttö vaan olen tyttö, joka on lopulta voittaa vaikean sairauden ja oman itsensä. Ainakin tavoitteissa olisi.

Tässä on esimerkkinä avannepussi, mitä minä käytän tällä hetkellä. Oikealla kuvassa erittäin väsynyt potilas saamassa päivittäistä lääkehoitoa ennen leikkausta sairaalan päiväpotilaana maaliskuussa 2014.

Tässä oli minun ja pussukan tarina ensikohtaamisestamme. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä emmekä ole mitään sydänystäviä, mutta niin kuin sitä sanotaan: Elämässä ei ole pakko tykätä kaikista, mutta kaikkien kanssa on hyvä tulla toimeen.

-Laura